Aihe: Keskustelunavauksia, Yhdistyksen toiminta | Avainsanat: peña, tanssisali, toiminta, tulevaisuus, yhdistys, yhteistyö
Olette varmaan huomanneet että jo kohta vuoden olemme huhuilleet, löytyisikö flamencoyhdistykselle uutta tanssisalia. Nykyisestä on tulossa häätö, kun Sponda rakentaa “uuden viihtyisän palvelu- ja liikekeskuksen” Ratinaan. Etapin rakennus on suojeltu, mutta sisältä sen voi pistää uusiksi, täyteen veromodaa ja ginatrikoota.
Muutamia tiloja olemme käyneet katsomassa pitkin kesää ja syksyä: tarjolla on joko kallista tai epäkäytänöllistä, yleensä molempia.
Ihan oma paikka olisi tietysti parasta, mutta taloudellisesti se on aika mahdotonta.
Yhteistyökumppaneita siis tarvitaan, mutta ei niiden löytyminen ole kovinkaan vaikeaa: tilapulaa potee moni harrastusyhdistys, tanssijat, teatterit jne.
* * *
Nykyisen salimme vuokra on suoraan sanoen halpa, tulevissa suunnitelmissa kustannukset 5-10-kertaistuvat. Mistä se raha saadaan? Tilan jakaminen toisten vuokralaisten kanssa on järkevin keino, mutta silti meillekin jää maksettavaa. Lisäksi tilan ylläpitäminen vie paljon resursseja: mistä löytyy “peña-emännät”, jotka jakavat tai myyvät tunteja, seuraavat vuokratiliä, siivoavat…
Kommentoi, mikä olisi mielestäsi “oman salin” merkitys yhdistyksen toiminnalle!
Ei kommentteja vielä toistaiseksi
Jätä kommentti
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>